En muista olenko tätä hahmoa vinkkien viljelyn lisäksi nimeltä maininnutkaan, osaako kukaan arvata väriskaalasta? |
Ensin lopputalven hommia, joita tein ennen helmikuussa työssäoppimiseen lähtemistä: hihaton, suht kasassa olevat housut sekä leikeltyjä kankaita. Ei niin paljon kuin olin suunnitellut, sillä on samaan aikaan kiehtovaa ja kummallista miten väärin leikattu taskupala saa koko ompeluinnon romahtamaan..
Urakka numero kakkonen onkin sitten vähän laajempi juttu:
Vielä kun saisi tehtyä kuusi lisää + maalivahdin, olisi jo koko tiimi kasassa! |
Päädyin itse ompelemaan kaikki neljä pukua - olisin voinut auttaa muita osallistuvia ompelemaan omansa itse, kuten vuosi sitten teimme, mutta aikataulullisesti ja välimatkallisesti (200+ kilometriä etäisyyttä) se olisi vähän hankalampi homma. Kuvaan asti pääsin harjoittelun aikana kotona majoittuessani, tästä sitten tulisi saada jatkettua Jyväskylän päässä. On muuten aivan taivaallista ommella trikoota omalla koneella ja säädettävällä paininjalan vastuksella, kun yritti säätää jotakin äidin vanhalla tankkikoneella!
Näiden pukujen kanssa koin myös merkillisen tunneilmiön, tuntuu nimittäin siltä että olen ollut tavattoman saamaton enkä ole saanut mitään aikaan. Kun kuitenkin katson ompeluksia niin kyllähän sitä on tullut tehtyä sitä sun tätä. Mitä kummaa?
Päädyin jonkinmoiseen ratkaisuun - aikataulut, ja nimenomaan se, että minulla on ollut runsaasti aikaa tehdä pukuja. Ensimmäiset tulevat vasta Mimiconiin toukokuun puolessavälissä ja seuraavat Desuconiin, ja verrattuna siihen että tein näitä edeltävän puvun (Malikin) noin viikossa ennen conia, tahti on ollut erittäin löysä työn määrään nähden. Onneksi kerrankin näin päin, voisi melkein koittaa asettaa deadlinet viikkoa aikaisemmaksi niin jäisi kerrankin loppukiireet pois!
Tältä omani sitten näyttää, feat. pahvi-Tenma |
Eka kerta kun kokeilin vekkihameen tekoa, sujui ihan kivasti. |
Kevään kuluessa cosplay ei suinkaan ole ainoa ajan ja hermojen syöjä, vaan tuleviin coneihin pitäisi väkertää vähän muutakin.. Onneksi hommat eivät ole nollilla vaan kummatkin suht hyvällä mallilla, luonnoksia ja suunnitelmia riittää.
Kovat on kuumotukset! |
Se tältä erää, toivottavasti puuhat etenevät toivotussa aikataulussa. Parin viikon sisään olisi muutto pois asuntolasta - jee, viimeinkin! - ja sitten ollaan jo melkein kesän korvilla. Toivottavasti se kevät puhkeaisi jo uloskin pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti