torstai 11. heinäkuuta 2013

Ai miten niin Desusta on jo melkein kuukausi? - suunta kohti Kuopiota

Hupsista, Desupostauksen kirjoittaminen on vähän jäänyt. En tiedä jaksanko jatkossa siitä enää pidemmälti kirjoittaa, joten tiivistettynä: Oma ohjelma meni ihan jees ja tuntui että katsojat pitivät siitä, ohjelmat joita itse kävin katsomassa olivat mieleeni, seura oli mitä parhainta, ja opin pelaamaan mahjongia! Oli erittäin onnistunut con omalta osaltani, kiitosta kaikille joiden kanssa tuli oltua vuorovaikutuksessa.

Katariina Ihalainen kuvasi luentomateriaalia.
Mutta siis, Animecon kolkuttaa melkein nurkan takana. Mitä siellä on ohjelmassa?

Taidekuja.

En ole paljoa muuta viikonlopulle suunnitellut, cosseja tai juurikaan ohjelmissa käyntiä, sillä pääpaino on tosiaan taidekujapöydällä jonka jaan taivaspojan kanssa. Viimeiset viikot olenkin panostanut myyntitavaran tekoon, ja kaikki alkaa aika lailla olla kasassa; onnistuin vain jättämään koruosien ja muiden kamojen ostamisen niin viime tinkaan että jännään, ehtiikö avain- ja välirenkaat tänne ajoissa. Toivottavasti tulisivat huomenna, voisin sitten viettää coniperjantai-allnighterin viimeisiä avaimenperiä kasatessa..

Jojot (Spiidiä lukuunottamatta) ja Inazumat jää melko kehnoiksi jos avainrenkaat ei tule.
Ja vaikka sanoinkin että cosseja ei tule päälläni olemaan, se ei tarkoita etten pääsisi ompelemaan mitään uutta; päätin viimeinkin, näin pari päivää ennen conia, ottaa projektiksi tehdä itselleni toisen SKET-paidan, tällä kertaa t-paitamallisen ja vihreävalkoisen. Kunhan kangas kuivuu kutistuskastelun jäljiltä niin sen teko tulee olemaan nopea homma, ainakin etupuolen kuvion maalaamiseen asti.

Kuivu kuivu kuivu jooooko
Tällaista pientä näin coninodottelussa, nähdään Kuopiossa!

Edit:

Pimeä ja peilaantunut kuva, mutta kuitenkin - tällaista sain aikaiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti