Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma: Desucon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtuma: Desucon. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Aika paljon kaikkea - Desucon 2012

Alkaa olla kohta täysi viikko Desuconin viimeisistä hetkistä, joten onkin aika saada jotakin elonmerkkejä tännekin suuntaan. Lyhyehkö raportaasi, mutta se ei varmaan haittaa ketään.
Ensimmäinen kuva on itse ottamani, loput otti Elzy.
Kesäillat Sibeliustalolla on aina niin kauniita.

Perjantain pätkäpäivä meni normivaatteilla melko lailla ohjelmien parissa; niitä tuli seurattua muistini mukaan neljä kappaletta? Perjantai oli myös henkilökohtainen lagipäiväni, mikä oli hyvä verrattuna sen pituuteen muihin päiviin nähden, jolloin meno oli huomattavasti parempaa.
Kummituksia, iik!
Lauantaina kierrätin vanhaa tuttua Phoenixia, ja tällä kertaa pieni kuvausryhmämme koostui samoista henkilöistä mutta hieman eri hahmoista. Minun olisi pitänyt yrittää laittaa peruukki parempaan kuntoon ennen conaamua, mutta koska en jaksanut, se haritti ja purkautui sivusta jatkuvasti. Lisäksi kyllästyin puvun pitämiseen (lähinnä juuri peruukin takia) niin, että iltapäivän ruuanhakureissulla pesin naamani ja jätin peruukin sekä takin autoon. Lauantainakin tuli kierrettyä jonkin verran ohjelmissa, reippaasti enemmän kuin tavallisesti.
Ikävä kyllä Lahti ei ole kovin lähellä Lähi-Idän maisemia, mutta satama kelpaa!
Sunnuntaina oli vuorossa pukudebyytti, kun hyppelimme Damin kanssa paljasjalkaisina punapäinä. Puku oli todella mukava päällä ja onneksi Desusää ei iskenyt, joten ulkolämpötila oli oikein sopiva raajat paljastavalle puvulle. Viimeisenä päivänä oli oikein rento meno; porukalla syöminen on aina mukavaa, ja oli mukava vain oleskella ulkona auringossa. Kiitos kaikille joiden kanssa törmättiin, juteltiin, kuvattiin ja vietettiin aikaa ♥
Vaikka shortsit ja tylli näkyy, ja unohdin naamani kuvaushetkellä, niin täytyy tänne nyt edes yksi actionkuvakin saada.
 ps. huomenna ryhdymme taistoon futispoikien peruukkien kanssa! toivottakaa onnea!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Huokaus helpotuksesta ja muikeat suunnitelmat - Desucon tulee viimein

Tämän saattoi jo arvata, mutta pyörrän taas puheitani hieman. Ei tule lukuisia postauksia ennen Desuconia - en itsekään ihan tosissani uskonut siihen - ja aiheet ovat taas hakusessa. Mitäs tuosta.
Desuconiin on enää kauniisti alle viikko. Olin jo melkein varautunut kiireen ja stressin täyteiseen pariviikkoiseen viikko taaksepäin, mutta suunnitelmat kokivatkin melko radikaalit muutokset. Loppujen lopuksi kävikin niin, että kukaan muu loppukesän/syksyn Tales of Vesperia -ryhmän cossaajista ei päätynytkään tekemään pukuaan Desuconin sunnuntaina päälläpidettäväksi, joten itsekin päätin jättää Yurin suosiolla henkariin roikkumaan ja ottaa kesäloman ensimmäiset viikot rennosti. Nyt kun ajattelee taaksepäin, kun tuosta kahdesta viikosta on kulunut jo hieman yli puolet, olisi kamala stressaus puvun kanssa enkä pystyisi ollenkaan nauttimaan kesästä ja tästä pirun tukalasta helteestä. Tulevaa tapahtumaa odotan hyvin suurella innolla, kun valmisteluihin kuuluu vain jo valmiin puvun kokonaisuuden tarkistaminen ja peruukin suoristus ja uudelleenlaittaminen.

Tämänvuotinen Desucon tulee ehkä olemaan siinä mielessä merkittävä, että se on luultavasti ensimmäinen con, johon matkaamme autolla! Jengimme hyppää autoon lauantaiaamuna ja takoituksena olisi olla hyvissä ajoin tapahtumapaikalla, jotta ehditään parit jutut hoitaa ennen ensimmäisen seurattavan luennon alkua. Itse muodostan Elisan kanssa Team Pystytukan - suunnittelimme stailaavamme omat hiuksemme pystyyn mukamas kovin eeppisesti - ja kuljemme ihan tavallisissa vaatteissa ensimmäisen päivän. Yöksi matkaamme Omenahotelliin, mikä on kyllä hyvin suuri helpotus - ei tarvitse raahata tavaroita lattiamajoitukseen tai kiirehtiä illalla viimeiseen junaan kotia kohti ja aamulla junarumba uudestaan. Pehmeät sängyt ja aamun oma rauha cossipuvun kanssa tuntuu niin ihanalta ajatukselta.

Sunnuntain suunnitelmat vaihtuivat Talesista Attorneyksi. Eräät tutut olivat suunnitelleet jo aikaa sitten juuri sunnuntaille Ace Attorney & AA Investigations -shoottausta ja olin harmitellut, kun en päässyt mukaan attorney!Phoenixina Yurin ollessa varattuna sunnuntaille Tales of -esitelmän vuoksi (wink wink, kaik sinne! Paljon kivoja värikkäitä kuvia dioissa!). Nyt kuitenkin ajattelin ottaa tuon edellisen vuoden Desussa debutoineen asianajajapukuni mukaan ja käyttää sunnuntaina - viimein niitä Phoenix & Edgeworth -kuvia.. *w* Krhm, niin, ja lisäksi jo aiemmin mainittu Elisa lainaa ehkä hobo!Phoenix-pukuani, joten sitä paremmalla syyllä!
En kuitenkaan ihan ole ollut toimettomana tai sellaisena ajatellut pysyä, vaan pientä puuhaa olen kehitellyt itselleni Desun lauantain piristykseksi. Vielä on hyvin vaiheessa enkä ole edes satavarma valmistuuko, kun teen fiiliksen mukaan, mutta sneak peekiä olisi luvassa.
Mitäköhän näistä voisi tulla? Kuvasta puuttuu palat oranssia kangasta ja maalaamatonta softista.
Nyt en sano muuta kuin että seuraavan kerran minusta tällä saralla kuulette luultavasti Desun jälkeen. Mitään en lupaa, mitään en vihjaa, jos vaikka kerrankin olisin sanojeni mittainen mies.