Mitä ovat raha, aika ja resurssit? - kun cosplay jää pakkotauolle

Tervehdys!

Eipä ole ensimmäinen kerta kun heitänkin välipostauksen jostain ihan muusta kuin mistä olen edellisellä kerralla puhunut, mutta tähän on varmaan jo totuttu.

Nyt kävi nimittäin sillä tavalla, että jouduin pienehkölle pakkolomalle cosplaysta. Viime viikot ovat olleet melko sähellystä ja kiirettä, kun alle kaksi viikkoa ennen koulun alkua sainkin tiedon että pääsinkin Jyväskylään linjalle, johon olin haussa ykkösenä hakenut. Tästä seurasi siis äkkisäätöä, eikä aiemmin juuri pahimpaan aikaan varattu Pariisinmatka auttanut asiaa, mutta kaikki saatiin hoidettua ja nyt olen majaillut muutaman yön Jyväskylässä koulun asuntolassa. Ihan kelvollinen paikka, ja keittiö on mahtava! Leipomon puolella päästään leipomaan jo ylihuomenna.

Tästä siis seuraa, että cosplay jää nyt vähän vähemmälle. Asuntolalla on melko tiukkaa sääntöjen ja hiljaisuuden kanssa, en saa opintotukea ennen maaliskuuta joten rahaa virtaa lompakosta pois surullisen nopeaa tahtia, enkä saa ompelukonettani tänne vähään aikaan. Tracon alkaa häämöttää jo melkein nurkan takana ja pukuni sinne on melkein alkutekijöissään, joten saa nähdä saanko sen ajoissa tehtyä. Mikään ei ole kamalampaa kuin sanoa ryhmälle "sori, mutta ei tule valmista", mutta nyt onneksi syypäänä ei ole pelkkä oma laiskuus ja saamattomuus.

Mutta saa nyt nähdä, asunnonmetsästys tuntuu omille prioriteeteille tällä hetkellä tärkeämmältä, mutta voi olla että ensi viikonlopun FT-miitti ja Shinoun photoshoottaus saavat taas ompeluvaihteen päälle ja Juuston kierimään lattialla tuskissa kun ompelukone on yli 200 kilometrin päässä.

Ja jotta Pariisi-derppejä ei olisi ainakaan liian vähän missään esillä, ottakaa edustusta hotellihuoneessa!

Valokuvakriittisyys vai ulkonäköangsti - mistä johtuu ettei omat kuvat kelpaa?

Ensin nopea tilannepäivitys: Animeconissa tullaan pyörimään lauantaina että sunnuntaina, ensimmäisenä päivänä Phoenix Wrightinä ja jälkimmäisenä Guy Cecilinä. Jos tällä kertaa pukusuunnitelmat pitäisivät ihan tapahtumaan asti ja sen ylikin.
Luulin, että pukujen fiksaamisessa ja kuntoonlaittamisessa olisi tullut kiire näin conia edeltävää päivää edeltävänä päivänä, mutta toisin kävikin: molemmat peruukit piti muokata kuntoon, puvut silittää ja ainoa kunnon korjaus oli Guyn hanskojen aluspahvit, jotka hoituivat ehkä parissakymmenessä minuutissa. Ainoa suurempi huolenaihe on Guyn miekka, joka näyttää ottaneen hieman vahinkoa huoneessa pyöriessään; kultamaaleja pitää vähän paikkailla ja ehkä kolmasosan pituudestaan auki haljennut huotra makaa tuossa vieressä liimattuna ja painojen alla. Note to self, kun teet Yurin miekan niin muista vuolla huotran suuaukkoa niin että ennen sormisuojaa oleva paksumpi kohta mahtuu myös sisään.

Koska ei ole juuri mitään kuvamateriaalia, ottakaa kasviperheeni uusin tulokas. Kutsun sitä Sangokuksi.

Ja niin, oli joku kunnon aihekin mistä kirjoittaa.
Huomasin tuossa muutamia päiviä taaksepäin, miten olen kirjoittanut päivityksiä valmistuvista puvuista, mutta valmiista kokonaisuuksista ei löydy kuvamateriaalia mistään. En ole pistänyt kuvia tänne, Deviantartiin, en mihinkään. Puvuista kyllä on kuvia, mutta en ole laittanut niitä nettiin näkyviin syystä X. Ja mikä tämä X on?
Otsikkoon viitaten, ulkonäköangsti se ei luultavasti ole, vaikka onkin niin hauska sana. Ennen sitä, kun kasvoin yli teiniyden liiasta itsekriittisyydestä ja opin pitämään itsestäni, olisi voinut vedota siihen, etten pidä omasta pärstästäni tai kehostani. Mutta jos kerta kestän katsoa itseäni kuvissa, mistä kiikastaa?

Chase (PKS-vappupiknik) feat. tyhmä hymy (kuvannut Minna)

Tyhmä hymy. Tyhmä hymy. Nyt ajattelin, että mitäs väliä vaikka olekin vähän derp kyseisessä kuvassa, mutta - miten on yleensä asian laita? Kuvien laittaminen tänne blogiin on helpompaa, sillä oletettavasti pelkästään cosplaypiirin ihmiset, sellaiset jotka ymmärtävät näiden asioiden päälle, käyvät tätä katsomassa. Esimerkiksi sitten taas tuo Deviantart, suuremman luokan sivusto, jossa tunnustani seuraa huomattavasti suurempi määrä mitä erilaisempia ihmisiä. Mitä he ajattelevat nähdessään cosplaykuvani? Sivuuttavatko he ne välittämättä? Ajattelevatko että mikä noobie ja luuseri tuokin on?

Olen huomannut, että olen ruvennut viime aikoina välittämään enemmän muiden mielipiteistä; olivat ne sitten ääneen sanottuja tai pelkkiä päänsisäisiä, henkilökohtaisia mielenilmauksia. Epätietoisuus ei ole ikinä ollut kovin mukavaa, etenkin kun cosplay on kuitenkin niinki helposti henkilökohtaiselle tasolle menevä harrastus, kun kuitenkin on kyse itse tekemistäsi vaatteista, propeista, peruukeista ja mikä tärkeintä - sinusta itsestäsi. En ole kokenut cosplayn osalta minkäänlaista syrjintää/ivaa/vastaavaa, en edes negatiivissävyistä kommenttia saanut (en tiedä kuinka paljon tätä on suomalaisessa skenessä liikkeellä, toivottavasti ei olisi lainkaan!) mutta silti asia kalvaa jossain taustalla jatkuvasti. Paremmaksi ja itsevarmemmaksi ei voi kehittyä kuin jatkamalla eteenpäin, mutta missäköhän odottaa se piste, että voi lopettaa turhan huolehtimisen.

Hobo!Phoenix hoboilee. (kuvannut TigerClaw-chan)

Toisaalta, liittyy asiaan myös otsikon ensimmäinen kohta, kriittisyys. Tiedän miltä näytän, tiedän mihin pystyn ja mielessä on selvä kuva, miltä haluaisin otoksen näyttävän; sitten katson otettuja kuvia eikä mikään miellytä, aina jossain on naama mutkalla tai jokin muu kohta häiritsee. Tästäkin pääsisi pienellä työllä eteenpäin, esimerkiksi harjoittelemalla poseerauksia valmiiksi tai ottamalla sen viisisataa kuvaa mitä kuulee toisten cossaajien photoshoottien tuottaneen.

Päätin tästä hyvästä heittää itselleni haasteen: koska Animeconin pääpointtinani on saada lisää hyviä kuvia, laitan tänne conin jälkeen kummastakin puvusta ainakin kahdeksan kuvaa. Olivat ne hyviä tai huonoja, oli poseeraus perseestä tai naama helteessä sulanut, ei auta, kuvia esiin. Yritän saada alitajuntani tajuamaan että kuvaustilanteessakin pitäisi yrittää ajatella eteenpäin ja sitä miltä kuvat näyttävät, ja kuvaustilanteen jälkeen sen että ei kaikkien kuvien tarvitse olla pro-tasoa - eivätkä voi olla, sen verran noobie vielä koen olevani. Jos joku ajattelee että kas, onpa huono cosplaypuku/-kuva, voin ajatella että pah, ensi kerralla tulee parempi.

Näissä tunnelmissa Animeconia kohti, asennetta ja itseluottamusta!

Hieno puku päällä kohti yhteiskuntamme viimeistä päivää - cosplayn ekologisuus

Tämä aihe on kalvanut mieltäni hyvän aikaa, ja nyt kun on pari tuntia tyhjää aikaa enkä saa itseäni tekemään mitään tärkeää, voisin koittaa saada ajatuksiani kasaan ja kirjoitettua ylös.
Koen olevani hyvin ympäristövalveutunut. En osta aina uusia vaatteita vaan myös käytettynä, käytän julkisia, lajittelen roskat ja olen vegetaristi ja suosin luomua niin paljon kuin se on mahdollista taloudessa, jossa muut eivät ole täysin samalla näkökannalla. Aina löytyy parannettavaa, mutta voisin ehkä sanoa, että olen keskivertoa "vihreämpi", jos en käytännössä niin ainakin aatetasolla - tahdon kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän, ja ahdistun helposti ympäristöä koskevista huonoista uutisista.

Sitten kuvaan iskee cosplay. Harrastus, jossa lähtökohtana on tehdä jatkuvasti uutta, vanhojen tekeleiden uusiokäyttö on usein vähäisempää kuin uusien tekeminen. Harrastajat polttavat rahaa kankaisiin, nauhoihin, vetoketjuihin, kenkiin, softikseen, kuka mihinkin - ja jokainen noista materiaaleista on pois luonnolta. Suurin osa kankaista on öljypohjaisia, samoin kuin muistakin materiaaleista, eikä öljyä ole rajattomasti. Juuri tänään Helsingin Sanomissa oli mielipidekirjoitus, jossa lainattiin useita raportteja, joiden mukaan öljyn vähentyessä rajusti yhteiskuntaan tulee suuri kriisi. Vuosikymmen vaihteli, mutta se on kauimmankin arvion mukaan hälyttävän lähellä - 2030. Maailman kulutushysteria on jatkuvassa nousussa, kaiken pitää kasvaa lisää ja enemmän, vaikka viime vuonna jo syyskuun tienoilla oli päivä, jolloin ihmiskunta oli käyttänyt luonnonvaroja sen verran, kuin maapallo vuodessa pystyy niitä tuottamaan. Eikä cosplay ole varmastikaan auttava tekijä, vaikka ei ole lähelläkään esimerkiksi autojen ympäristöhaittojen tasolla.

Materiaalisyöppö vs. metsäretken tulos

Tietysti cosplay onnistuisi myös mahdollisimman paljon luontoa ajatellen. Luomupuuvillakankaat ja esimerkiksi puu proppimateriaalina olisivat jo esimerkiksi juuri öljytilanteen kannalta helpottava tekijä, mutta se osaltaan sotisi cosplayn perimmäistä ideologiaa, joka on hiljalleen alkanut juurtua kattavasti myös Suomenkin skeneen, vastaan - lopputuloksen tulisi olla mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Tämähän ei onnistu, jos hahmo on verhottuna raskaaseen, öljypohjaiseen kankaaseen ja aseena on ties mitä omalaatuisia sovelluksia, joita ei voi muuta kuin softiksesta lähteä taivuttelemaan. Voihan tietty hahmovalintoja tehdä myös ekologisuuden pohjalta, mutta kuinka monta hahmoa, tiedät, joka pukeutuu pelkästään metsän lehtiin tai muuhun ei-kuluttavaan materiaaliin?
Edeltävä teksti on hieman turhaa yleistystä, mutta siitä saa käsityksen tilanteesta. Ympäristöystävällinen cosplay on toki mahdollinen, sitä en kiellä, mutta se vaatii enemmän ajattelua, työtä ja luultavasti myös rahaa. Esimerkiksi myös casual cosplayt kuluttavat vähän, jos vaateparsia löytyy kirpputoreilta tai muuten käytettynä. Mutta cosplay on kuitenkin kuten melkein mikä tahansa harrastus - se kuluttaa. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän, mutta se on fakta. Nyky-yhteiskunnassa melkein kaikki vie luonnonvaroja, ja ilman asenteenmuutosta se on viemässä meidät ojasta allikkoon.

Piiri pieni pyörii - "pienharrastajan" arkea

(Hieman muutosta on hiljaiselon jälkeen tapahtunut - vaihdoin blogisivustoa, lisäilin linkkejä, kategoria/avainsanasysteemi muuttui jne jne)
Monet cosplayharrastajat eivät luultavasti jätä harrastustaan pelkästään coneihin. Ystäväpiireissä varmasti käy monenlainen kuhina pitkin vuotta, eikä aiheena varmasti ole pelkästään cosplay, muukin japanilainen  populaarikulttuuri varmastikin on kuumana pinnalla. Milloin mennään toisten luo tekemään pukuja, milloin ollaan porukalla, suunnitellaan, jutellaan, pidetään hauskaa miten milloinkin. Monien mielikuvissa ovat varmaan tuttu juttu nuorten "ernujen" kovaääniset piirit.
Koen olevani cosplayn - ja kaikkea japana koskevan yleensäkin - "pienharrastaja", kuten päähäni putkahtanut termi kuuluu.
Mitä Anikissa ja cosplayblogeissa yleisesti huomaa on se, että monella on lähes jatkuvasti projekteja menossa, uusia pukuja ja monia suunnitteilla ja puoliksi toteutettavina - etenkin jos puhutaan "elitisteistä", ja tarkoitan sanaa positiivisessa merkityksessä; he kokeneemmat ja osaavammat. Heillä tuntuu olevan jatkuvasti jotakin vireilä, jos ei konkreettista tekemistä niin ajatustyötä, pohdintaa, suunnittelua, mielipiteitä. Seuraan haltioissani, mitä he seuraavaksi keksivät, mistä kirjoittavat blogiin tai vastaavaa.
Miten omassa elämässäni ilmenee cosplayharrastukseni? Miten muuten sen näkee minussa kuin conkäynneissä ja tässä blogissa?

Ei niin paljon mitenkään.

Luulen, että suurin osa esimerkiksi nykyisestä lukiostani ei omaa harmainta aavistustakaan, että esimerkiksi luen mangaa tai harrastan pukuilua. Ulkoisesti näytän melko tavikselta, enkä ole tutustunut juurikaan niihin, jotka helposti leimataan "japsihörhöiksi" (tosin, koulussani ei varmaan helposti saa negatiivissävytteistä leimaa, mut). Pitkät koulupäivät, pitkähköt koulumatkat junalla plus välillä melko huonosti osuvat juna-aikataulut, kolmesta neljään kertaan viikossa olevat harrastukset ja yleinen jaksamattomuus verottavat aikaa hyvin tehokkaasti. Kyllähän sitä pääkopan sisälllä tapahtuu - ja paljon tapahtuukin! - mutta miten se ilmiintyy, niin on aika vähäistä. Nyt olen yrittänyt saada jonkinlaista aikataulua Yurin tekemisen kanssa, jottei tulisi sitä surullisenkuuluisaa viimeisen illan paniikkia. Pukujen tekeminen ei kuitenkaan ole meillä samanlaista sosiaalista toimintaa kuin muutamilla, joita olen puolitahattomasti ja hyvin kavalasti salakuunnellut koulussa, eli jokainen pienestä "ernujengistämme" tekee periaatteessa yksin. Poikkeuksena on Minny, ah armas siskoni, jonka kanssa usein hengaamme samassa huoneessa, myös cossijuttuja tehdessä. Muutamia kertoja on tullut porukalla kokoonnuttua tänne ja jokainen on tehnyt omiaan (mikä on kuitenkin päätynyt siihen että teen itse kaikille kaikkea....), ja se on hyvin vahva poikkeus.

..Tuntuu, että ajatukset harittaa taas hyvin pahasti ja tekstistä katoaa se pointti, mutta ilmoitettakoon se tässä ja nyt: Olen pienharrastaja ja piiloharrastaja; elämään kuuluu melko vähän cosplayjuttuja, ja ne tahattomasti tapahtuvat niin että muut kuin omat pienet piirit eivät siitä tiedä. Isot piirit tekee omaansa, meidän piiri omaansa - oma yhden hengen piirini rullaa jatkuvasti, nopeammin tai hitaammin, mutta kuitenkin.
Jos nyt hemmetti kohta saisin tuosta Yurista raavittua jotain kasaan! Jos se vähän inspistäisi suunniteltua "koeviikko + syysloma = cossi, FFXII & LoZ:TP 24/7" -kaaviota.

Miksi peilikuvani valehtelee? - ulkonäkö ja itseluottamus

Rimppu postasi aivan älyttömän upean videomerkinnän ulkonäköpaineista ja itseluottamuksesta cosplayssa - ja miksei muutenkin.
Tahdoin kirjoittaa aiheesta oman merkinnän, mutta siitä olisi tullut hyvin henkilökohtainen ja sekava, risteileviä ajatuksia ja tunteitä täyteen ympätty kaaos.
Se varmaan kuvaakin itseluottamusta aika hyvin, vaikka olenkin jo menossa parempaan suuntaan. Luulen että sitä ei näe naamatusten, varsinkaan coneissa. Silloin olen jo heittänyt yrityksen menemään enkä enää jaksa taistella itseni kanssa - ehkä juuri sen takia tämä on niin vaikeaa. Yritän liikaa.
(kunnon merkintää tulee joskus, kunhan saan vähän jaoteltua mietteitä.)

Priorisointi ei aina oikein onnistu - kun cosplay varastaa ajatukset

Lyhyt kirjoitus ennen vähän pidempää taukoa.
Huomenna koittaa lähtö kahden viikon matkalle Kreetalle, ja paluu tapahtuu juuri ennen koulun alkua. Törmäsin taas "ongelmaan", joka on ollut jo aikaisemmin olemassa, mutta on tässä alkuviikon aikana paisunut hyvin valtavaksi. Nimittäin asioiden tärkeysjärjestys, lähinnä pääni sisällä.
Olen jo tottunut siihen, että innostun todella helposti ja ryhdyn suunnittelemaan monenlaista asiaa ja tapahtumaa siitä kuultuani/sen huomattuani. Ennen Desuconia, kun piti ommella Phoenixin pukua, ajatukset harhailivat koko ajann Guyn tekemisessä. Kun taas ennen Traconia ja sen jälkeen tein Guyn puvun osasia, suunnittelin jo kovasti ensi kesää ja sen suunnitelmia. Nyt, kun Tales of the Abyss-photoshoot on ohi ja afterpartyissa suunniteltiin alustavasti ensi kesälle Tales of Vesperia -ryhmää, en pysty ajattelemaan paljoa muuta kuin Yurin puvun tekemistä ja peruukin hankkimista, vaikka olisi ehkä ajankohtaisempaa ajatella tulevaa lomamatkaa ja pakkaamista..?

Toivottavasti saan ajatuksia hieman karistettua cosplaysta (ja kaikesta muustakin, mitä en siellä voi tehdä) matkan aikana, sillä en halua muistella matkaa "joo, makasin auringossa ja suunnittelin cosplaypukuja koko kaksi viikkoa". Ei siinä sinällään mitään pahaa, mutta ei kiitos. Haluan nauttia joka hetkestä täysillä enkä stressata, saanko vyön kuviot nätisti tai mistä saan tarpeeksi nappeja kenkiin.
Ja niin tosiaan, photoshoot meni loistavasti, oli aivan uskomattoman kivaa! Teen tänne kuvaentryn kun saan kuvia, eli ellei niitä yhtäkkiä poksahda saataville viimeistään huomenna päivällä, niin sitten matkan jälkeen.
Kesälomien loppuja kaikille, pitäkää lippu korkealla! \o


Kuva on ilkeästi jostain netin syövereistä, mutta se on niin suloinen ja oikein osuva - minäkin tahdon uima-altaaseen, tänne sulaaaaa. ´__`

Kaapin kautta parrasvaloihin - oma suhteeni cosplayharrastukseen

Aluksi mukana oli pelkkä hauskuus. Pukujen tekeminen oli kivaa niin kauan kuin ei tarvinnut pistää pystyyn kamalaa paniikkia aikataulun kanssa, ja coneissa "kuului" olla cosplaypuku päällä. Panostin pukuihin, sitä ei voi kieltää, mutta nuoren ja vielä kokemattoman ajatusmaailma ei jaksanut antaa liikaa sijaa yksityiskohdille ja alkuperäiseltä näyttämiselle - jos jokin ei oikein onnistunut niin se sai jäädä vinksalleen, rinnat miehillä eivät haitanneet, tärkeintä oli hauskan pitäminen conissa.

Asiat ovat hieman muuttuneet matkan varrella, vain viimeinen - hauskanpito - on pysynyt tärkeysjärjestyksen kärkimailla. Murrosiän tultua ja mentyä huomasin arvomaailmani muuttuneen, ja sen lisäksi törmäsin netissä kokeneempiin cosplayereihin ja Anikiin. Huomasin, että hei, puvun tekemiseen voi nähdä vielä enemmän vaivaa! Nyt voisinkin määritellä itseni laiskaksi perfektionistiksi; pää sanoo, että kaiken pitää olla täydellistä, mutta laiskuuden iskiessä jää jokin asia vähän puolitiehen, en jaksa hakea täydellisiä kankaita, "olkoot tämä nyt näin kun ei ole kuin vähän erilainen mallikuvasta", ja niin edelleen.

Olen netin kautta törmännyt hyvin monenlaisiin käsityksiin cosplaysta ja sen tarkoituksesta. Toiset sanovat että cosplayssa tärkeintä on täydellinen yhtäläisyys referenssimateriaalin kanssa, toisilla se on pelkkä välikäsi hauskanpitoon ja joillakin taas jotain siltä väliltä. Jotkut nauttivat pelkästään puvun tekemisestä, jotkut ainoastaan pitävät pukuja olematta osana niiden valmistuksessa. Erilaisia cosplaykäsityksiä on varmasti lähes yhtä paljon kuin cosplayereitakin. Omani on sekoitus vähän kaikkea.

Olen samaan aikaan hyvin tarkka ja lepsu asioista. Tahtoisin kaiken olevan täydellistä, mutta virheet eivät haittaa, ellei kyseessä ole joku hyvin radikaali "hahmolla on hame mutta laitoinkin housut" -tyyppinen suuri erhe. Kestän vaikeuksitta katsoa pukua, joka on ruumiinrakenteeltaan erilaisen pukuilijan päällä, mutta hieman mieltä kutkuttaa kun törmään esimerkiksi tummanruskeahiuksiseen Edward Elric-cossariin. Itseäni häiritsevät virheet vaihtelevat eri päivinä, mutta tuntuu että yhtä pienemmät asiat ovat alkaneet ottaa päähän. Ehkä se on tätä arvostelu- ja arviointikyvyn sekä omien taitojen kehittymistä.

Alkuaikoinani suurin intoni oli pukujen tekemistä kohtaan sekä itsessään puvun päällä pitäminen, hahmoon eläytyminen conissa oli sitten vähän ehkä sinnepäin miinus sata. Nykypäivänä iloni cosplayaamiseen jakautuu melko tasaisesti useammalle osa-alueelle: Pukujen tekeminen ja ideoiminen on edelleen kärkisijoilla, ja nyt rinnalle ovat tulleet puvun ylläpito päälläni ja hahmon rooliin eläytyminen. Viimeisimmässä Desuconissa availin vähän ääntäni huutamalla kuin Phoenix Wright tekeekin ja Traconissa loikin naisia karkuun, tosin mahtavan reaktiokykyni takia hieman viiveellä. En ole improvisaation mestari enkä ole hyvä ilmaisemaan itseäni, mutta pikku hiljaa olen oppinut eläytymään ja ajattelemaan samantyyppisesti kuin hahmo ehkä ajattelisi. Eikä tämä kehitys koske pelkästään cosplayta; "siviilissä" olen myös nykyään spontaanimpi ja vapautuneempi. En anna enää yhtä paljon painoarvoa sille mitä muut ihmiset mahtavat ajatella ja entä jos teen jotain tyhmää, vaan käyttäydyn enemmän omana itsenäni.

Olen myös oppinut olemaan avoimempi vieraiden ja puolituttujen ihmisten kanssa, mikä on itselleni hyvin tärkeää ja itsetuntoa kohottavaa - koen olevani hyvin ujo enkä yleensä alkuun keksi sanottavaa (juuri sen takia, että pelkään antavani itsestäni huonon kuvan), mutta jonkin ajan päästä alan olla luontevampi. Pahoittelen, jos jonkun mielestä olen ollut töykeä tai torjuva, se ei ole ollut tarkoituksellista ´__`;
Teknisesti cosplay on mielestäni tasapainoilua lähdekuvien täydellisen toteuttamisen, eläytymisen ja hahmon "istuvuuden" välillä. Tietty hyvä ompelu/toteutusjälki on tärkeää, ja puvun täytyy näyttää siltä mikä se animessa/pelissä/missä lähdemateriaalissa nyt onkaan. Suosin kuitenkin täydellisen kopion tekemistä enemmän pientä soveltamista nykymaailmaan sekä pukuilijan päälle istuvaksi. Voiko upeasti toteutettua pukua sanoa onnistuneeksi, jos se ei lainkaan sovi cosplayerille ja näyttää tuon päällä muodottamalta ja aivan erilaiselta kuin sen barbiemallisen alkuperäisen hahmon päällä? En nyt tarkoita sitä että tikku-ukko -mallisen hahmon asu on vähän tukevamman henkilön päällä tai sitä että kasvot ovat aivan eri näköiset, vaan mittasuhteita ja yleistä ulkonäköä. Itse pidentäisin hieman hameen helmaa tai muuttaisin pieniä yksityiskohtia niin, että puku näyttää cosplayerille tehdyltä ja hänellä on luontevaa olla puvussa ja esiintyä kyseisenä hahmona, eikä vain vetäytyä kasaan ja pelätä että arat paikat näkyvät tms.



Lisäksi puvun "realistaminen" on tärkeä osa puvun suunnittelua. Otetaan nyt esimerkkinä Phoenix Wright. Onhan se hienoa jos peruukin saa stailattua juuri tuollaiseksi täysellisen suorapiikkiseksi, mutta itse kokeilin vähän eri lähestymistapaa, eli vähän realistisempaa (toisin sanoen en edes jaksanut yrittää tuollaisia piikkejä kun en osaa OTL). Lopputulos on mielestäni oikein hyvä huolimatta siitä, että ei todellakaan ole samanlainen referenssikuvan kanssa, mutta sopi kokonaisuuteen.
Tästä kaikesta päätellen voisi varmaan sanoa, että kokonaisuus ratkaisee. En takerru liian tarkasti yksityiskohtiin ja teen hieman omia sovelluksiani, mutta kerta kerralta yritän päätyä yhä parempaan lopputulokseen.

(Toivon että kertoisitte mikäli teksti on kamalaa sekasotkua, ette ymmärrä jotain pointtia tai muuten vain ärsyttää - välillä en osaa jaotella ajatuksiani ja kirjoittaa niitä ulos kuten haluaisin, ja tahtoisin yrittää kehittää tätä taitoa.)