Asiat ovat hieman muuttuneet matkan varrella, vain viimeinen - hauskanpito - on pysynyt tärkeysjärjestyksen kärkimailla. Murrosiän tultua ja mentyä huomasin arvomaailmani muuttuneen, ja sen lisäksi törmäsin netissä kokeneempiin cosplayereihin ja Anikiin. Huomasin, että hei, puvun tekemiseen voi nähdä vielä enemmän vaivaa! Nyt voisinkin määritellä itseni laiskaksi perfektionistiksi; pää sanoo, että kaiken pitää olla täydellistä, mutta laiskuuden iskiessä jää jokin asia vähän puolitiehen, en jaksa hakea täydellisiä kankaita, "olkoot tämä nyt näin kun ei ole kuin vähän erilainen mallikuvasta", ja niin edelleen.
Olen netin kautta törmännyt hyvin monenlaisiin käsityksiin cosplaysta ja sen tarkoituksesta. Toiset sanovat että cosplayssa tärkeintä on täydellinen yhtäläisyys referenssimateriaalin kanssa, toisilla se on pelkkä välikäsi hauskanpitoon ja joillakin taas jotain siltä väliltä. Jotkut nauttivat pelkästään puvun tekemisestä, jotkut ainoastaan pitävät pukuja olematta osana niiden valmistuksessa. Erilaisia cosplaykäsityksiä on varmasti lähes yhtä paljon kuin cosplayereitakin. Omani on sekoitus vähän kaikkea.
Olen samaan aikaan hyvin tarkka ja lepsu asioista. Tahtoisin kaiken olevan täydellistä, mutta virheet eivät haittaa, ellei kyseessä ole joku hyvin radikaali "hahmolla on hame mutta laitoinkin housut" -tyyppinen suuri erhe. Kestän vaikeuksitta katsoa pukua, joka on ruumiinrakenteeltaan erilaisen pukuilijan päällä, mutta hieman mieltä kutkuttaa kun törmään esimerkiksi tummanruskeahiuksiseen Edward Elric-cossariin. Itseäni häiritsevät virheet vaihtelevat eri päivinä, mutta tuntuu että yhtä pienemmät asiat ovat alkaneet ottaa päähän. Ehkä se on tätä arvostelu- ja arviointikyvyn sekä omien taitojen kehittymistä.
Alkuaikoinani suurin intoni oli pukujen tekemistä kohtaan sekä itsessään puvun päällä pitäminen, hahmoon eläytyminen conissa oli sitten vähän ehkä sinnepäin miinus sata. Nykypäivänä iloni cosplayaamiseen jakautuu melko tasaisesti useammalle osa-alueelle: Pukujen tekeminen ja ideoiminen on edelleen kärkisijoilla, ja nyt rinnalle ovat tulleet puvun ylläpito päälläni ja hahmon rooliin eläytyminen. Viimeisimmässä Desuconissa availin vähän ääntäni huutamalla kuin Phoenix Wright tekeekin ja Traconissa loikin naisia karkuun, tosin mahtavan reaktiokykyni takia hieman viiveellä. En ole improvisaation mestari enkä ole hyvä ilmaisemaan itseäni, mutta pikku hiljaa olen oppinut eläytymään ja ajattelemaan samantyyppisesti kuin hahmo ehkä ajattelisi. Eikä tämä kehitys koske pelkästään cosplayta; "siviilissä" olen myös nykyään spontaanimpi ja vapautuneempi. En anna enää yhtä paljon painoarvoa sille mitä muut ihmiset mahtavat ajatella ja entä jos teen jotain tyhmää, vaan käyttäydyn enemmän omana itsenäni.
Olen myös oppinut olemaan avoimempi vieraiden ja puolituttujen ihmisten kanssa, mikä on itselleni hyvin tärkeää ja itsetuntoa kohottavaa - koen olevani hyvin ujo enkä yleensä alkuun keksi sanottavaa (juuri sen takia, että pelkään antavani itsestäni huonon kuvan), mutta jonkin ajan päästä alan olla luontevampi. Pahoittelen, jos jonkun mielestä olen ollut töykeä tai torjuva, se ei ole ollut tarkoituksellista ´__`;
Teknisesti cosplay on mielestäni tasapainoilua lähdekuvien täydellisen toteuttamisen, eläytymisen ja hahmon "istuvuuden" välillä. Tietty hyvä ompelu/toteutusjälki on tärkeää, ja puvun täytyy näyttää siltä mikä se animessa/pelissä/missä lähdemateriaalissa nyt onkaan. Suosin kuitenkin täydellisen kopion tekemistä enemmän pientä soveltamista nykymaailmaan sekä pukuilijan päälle istuvaksi. Voiko upeasti toteutettua pukua sanoa onnistuneeksi, jos se ei lainkaan sovi cosplayerille ja näyttää tuon päällä muodottamalta ja aivan erilaiselta kuin sen barbiemallisen alkuperäisen hahmon päällä? En nyt tarkoita sitä että tikku-ukko -mallisen hahmon asu on vähän tukevamman henkilön päällä tai sitä että kasvot ovat aivan eri näköiset, vaan mittasuhteita ja yleistä ulkonäköä. Itse pidentäisin hieman hameen helmaa tai muuttaisin pieniä yksityiskohtia niin, että puku näyttää cosplayerille tehdyltä ja hänellä on luontevaa olla puvussa ja esiintyä kyseisenä hahmona, eikä vain vetäytyä kasaan ja pelätä että arat paikat näkyvät tms.
Lisäksi puvun "realistaminen" on tärkeä osa puvun suunnittelua. Otetaan nyt esimerkkinä Phoenix Wright. Onhan se hienoa jos peruukin saa stailattua juuri tuollaiseksi täysellisen suorapiikkiseksi, mutta itse kokeilin vähän eri lähestymistapaa, eli vähän realistisempaa (toisin sanoen en edes jaksanut yrittää tuollaisia piikkejä kun en osaa OTL). Lopputulos on mielestäni oikein hyvä huolimatta siitä, että ei todellakaan ole samanlainen referenssikuvan kanssa, mutta sopi kokonaisuuteen.
Tästä kaikesta päätellen voisi varmaan sanoa, että kokonaisuus ratkaisee. En takerru liian tarkasti yksityiskohtiin ja teen hieman omia sovelluksiani, mutta kerta kerralta yritän päätyä yhä parempaan lopputulokseen.
(Toivon että kertoisitte mikäli teksti on kamalaa sekasotkua, ette ymmärrä jotain pointtia tai muuten vain ärsyttää - välillä en osaa jaotella ajatuksiani ja kirjoittaa niitä ulos kuten haluaisin, ja tahtoisin yrittää kehittää tätä taitoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti