torstai 17. marraskuuta 2011

Kunhan kruunun saan kuninkaan... - Ensiaskeleet seuraavalle vuodelle

Kutakuinkin koko cosplayhistoriani ajan olen pätenyt mitä luultavimmin melko yleistä ammattitautia; viimeisen viikon/illan syndroomaa. Pukujen teko jää ja vasta deadlinen lähestyessä tulee havahduttua kiireeseen, stressiin ja vähäunisiin öihin. Tällä kertaa olenkin asettanut itselleni kaksi tavoitetta: puku on hyvissä ajoin valmis ennen "Talvidesua" (kuten sitä kutsun), ja teen sen kaikella huolella ja taidolla mitä vain saan itsestäni irti puristettua. Nämä kulkevat selkeästi käsi kädessä, joten kaikki tai ei mitään!
"May the great First King and his Mazoku subjects flourish and never forget that everything in this world began with us, the Mazoku. With the power and wisdom that defeated even the first creators, may the Mazoku nation prosper forever."
- Shin Makokun valtakunnan koko nimi (mangasovituksen eng. käännöksen mukaan)
Kuka arvaa, mikä hahmo on siis kyseessä ensi vuoden ensimmäiselle conille? Kyseessä on Kyou Kara Maoh! -animen Shinou, Shin Makokun perustaja ja ensimmäinen kuningas.
Bishounen? Bishounen. Damn.
Teidän majesteettinne, miksi teistä on melkein mahdotonta löytää värillistä kokokuvaa? Täytyy pikakelailla jaksoja ja screenshotata.
Mielikuvani Shinousta itse hahmona on melko hatara - melko trolli, sanoisinko, mutta omalla tavallaan ihan hurmaava. Tykästyin aikanaan kovasti hänen kuvissa näkyvään vaatekertaansa (viitta! KARVAA! ♥), ja löysähkön puvun alle saa lisättyä mukavasti vaatetta kylmää tammikuuta varten, joten auennut tilaisuus tehdä Shinou Talvidesuun oli käytettävä. Samainen puku tulee luultavasti olemaan päälläni myös tulevissa penkkareissa, riippuen koulun teemasta ja omasta tyytyväisyysasteesta pukuun.
Lähdin kuninkaan valmistukseen paidasta ja liivistä. Paidan sävyn kanssa oli hieman ongelmia, sillä mistään ei löytynyt tarpeeksi vaaleaa liilaa; päädyinkin siis ostamaan vaaleansinistä, jonka sävyinen paita on varjossa. Paidassa on periaatteessa neljä hihaa, päälimmäisissä on kahdet aukot joista alempi, suora hiha näkyy, ja aukkojen ompelu tuotti sekä päänvaivaa että onnistumisen iloa.
Pussihihat on jees!
Alkuun vain leikkasin hihat auki, käänsin reunat ja ompelin. Jälki oli ihan ompeleena siistiä, mutta reunat lerpattivat eikä ommel ollut nyt mitään varsinaisen kaunista kyseisessä paikassa. Ompelulaatikoiden seasta löytyikin saumausnauhaa, mikä paransi reunoja huomattavasti.
Tahtoisin tietää, kuinka vanhaa tämä on. Toimi kuitenkin hyvin! Ja suloinen leijona!
Note to self: varmista silityslämpötila ENNEN silittämistä. ... kaunis rantu.
Käänteen reuna ennen - jälkeen.
Liivin kanssa ei ole ollut vielä sen suurempia ongelmia, osat on leikattu ja seuraavaksi on vuorossa reunojen leikkely ja koristelu. Ensi viikolla lähden raidaamaan Järvenpään ompelukaupat, jos jommasta kummasta löytyisi sopivaa kultaista lankaa koristeompeluihin.
Liivi laskostuu oikein nätisti - ja Yurin vyö istuu oikeastaan aika hyvin Shinoulle.
Suurin murheenkryyni tässä vaiheessa on Shinoun viitta. Rakastan viittoja, ja haluaisin tehdä sen laadukkaasta kankaasta jotta se saa vaatimansa arvokkuuden. Unelmoin kunnollisesta paksusta sametista, mutta niiden hinnat saavat kyllä polvet notkahtamaan. Löysin eräästä nettikaupasta sametteja ja tilasin ilmaisia näytepaloja;
Takana tummempaa puuvillasamettia, edessä kahta eri sävyä joustavaa ja ohuempaa laatua.
Täytyy kyllä myöntää, että en voi olla kuolaamatta tuota paksumpaa ja joustamatonta samettia. Samantyyppistä en kuitenkaan ole onnistunut löytämään alle 25 euron metrihintaan, ja kun tarvitsen sitä reippaasti yli metrin, on luultavasti pakko turvautua toiseen vaihtoehtoon. Kuvassa oleva etualan sametti oli muistaakseni alle kymmenen euroa metriltä, mutta se oli myös hieman kyseenalaista ulkonäöltään, eikä juuri kyseisessä nettikaupassa tainnut olla oikeaa sävyäkään. Eurokankaasta bongasin myös kymmestä eurosta ylöspäin metriltä olevaa ohuempaa, joustavaa samettia, mutta se oli huomattavasti paremman näköistä ja tuntuista, vaikka tosiaan olikin melko joustavaa. Se on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto, mutta tässä on vielä hyvin aikaa miettiä. Viitan kanssa kun ei mene paljoa aikaa kun materiaalit ovat valmiina, joten voin melko huoletta jättää sen viimeisien osien joukkoon.
Kaiken kaikkiaan tekotahti tuntuu olevan aikataulussaan; joululomalla ehdin tehdä enemmän, eivätkä housut, kengät ja vyöt tuota sen suurempia ponnisteluja ainakin näin suunnitelmia laatiessa. Koruosiin pitäisi hankkia massaa ja suunnitella miten niistä saa kiiltävät ja sileät, mutta se on sen ajan murhe.
Loppukevennyksenä uusi ompeluystäväni, jonka ompelin kasaan tuossa jonkin aikaa taaksepäin. ....
Make a contract and become a cosplayer! /人◕ ‿‿ ◕人\



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti