lauantai 19. maaliskuuta 2011

Mikäs tässä ollessa, kevättä pukkaa ja silleen - hiljalleen hyvä tulee?

Nyt, viimein! Viimein! Se kauan puhumani wip-päivitys, josta olen aina maininnut mutta jota ei ole koskaan tullut kroonisen saamattomuuden takia.
Yleensä arkena, kun kuljen koulussa, olen poikkeuksia lukuunottamatta kotona aikaisintaan vajaa puoli viideltä. Illat menevät lagatessa eikä tarmoa oikein riitä mihinkään; tulee aina pohdittua, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta jumitun vain tietokoneen ääreen tai sohvalle nysväämään jotain. Tämä jakso on kuitenkin ollut hieman poikkeuksellinen - myöhäisiä aamuja, jee! Ainakin teoriassa, sillä kuka nyt heräisi kuudelta ensimmäiselle tunnille, odottaisi koululla (tai sen lähiympäristössä) viisi tuntia ja menisi viimeiselle tunnille. Viisi tuntia. Etenkin kun poissaolot eivät enää mene vanhempien kuittauksen kautta, hahahaa.
Näin ollen siis eilen perjantaina, kun hyppäsin vasta yhden jälkeen lähteneeseen junaan ja heräsin vähän ennen yhdeksää, mikäs olisi hyvää tekemistä? Cosplayt tietenkin!
..Ja niin, kuvien värit ovat aika tehokkaasti perseellään. Photoshoppaustaitoni eivät tunnu ainakaan paranevan kevätflunssan puuduttamana.
Rakastan tuota Billie Joen kuvaa kaapinovessa. ♥
Yurin tilanne alkaa näyttää aika hyvältä; paita ja liivitsydeemi alkavat olla aika lailla kasassa. Sain ommeltua paidan hihansuihin purppurat käänteet ja helmaan sekä kaulukseen loput liilat reunat. On se jännä, miten en alkuun millään jaksanut niitä laittaa ja vetkuttelin niiden kanssa useamman kuukauden, ja kun ryhdyin hommaan niin meni ehkä puoli tuntia yhteensä ompeluissa ja silityksissä. Tuli taas todistettua, että aloittaminen on se vaikein kohta..
Kuvan liilojen kuvioiden siisteysaste on melko keskitasoa; suorilla kohdilla siistimmät, kaarteissa ja saumakohdissa...ei ihan niin siistit.
Liiviosasta puuttuu enää musta pallo selkäpuolen kuvioiden keskeltä, ja paidasta myöskin pallurat kuvassa olevien kaarikuvioidem sisältä. Lisäksi paidan etupuolelle tulee vielä kaksi liilaa kuviota, joiden tekoa en odota innolla; etenkään reunojen taakse silittämistä, urrrh. Vaikka selän kuvio onkin paljon, paljon monimutkaisempi kuin etupuolen kuviot ovat, tulee se silti olemaan melkoista nyhräämistä ja silitysraudalla sormien polttamista. Ei kiva.
Yurin etenemisaste on melko hyvä, otaksun. Jos Minna ja Elzy saavat Ravenin ja Zagin valmiiksi Desuconin Tales-esitelmään, niin silloin on myös Yurin deadline; muussa tapauksessa pitää valmistua ennen kesän photoshoottia(?) ja viimeistään Traconiin. Kuitenkin kun miettii, että peruukki on jo matkalla, paita & liivi kaipaavat lähinnä vain viimeistelyä kuten myös blastia, housut on nopea juttu ja siten vain kengät tuottavat suurempaa työtä (ja miekka, mutta jos deadline on Desu, siihen en sitä varmaan edes yritä saada valmiiksi), alkaa jo aiemmin kertyneet aikataulupaineet hälvetä. Nyt onkin aika keskittyä Hoboon♥!
" °0° "
Hobosta ei ole vielä muuta valmiina kuin pipo (ja sen merkistäkin puuttuu vielä reunojen värjäys; musta pistää liikaa silmään), mutta se on periaatteessa nopeasti kasassa; huppari, housut ja kengät etsiskelen kirpputoreilta ja UFFilta ja harrastan pikkumuokkailua. Jos onni osuu kohdalle niin toivottavasti löydän myös hyvän avattavan kaulakorun, ja jos aikaa jää niin teen hupparin alle myös tällaisen paidan - en tiedä tuleeko kevät olemaan kuinka kuuma, etenkin sisätiloissa pipo + peruukki ja huppari päällä, ja täysvalkoinen paita olisi tylsä.
Syy yksi, miksi Hoboilen Bakaconissa: puku on rento, mikä on hyvästä kun istun molemmat päivät taidekujalla (toisena päivänä Chase). Syy kaksi: samaisella taidekujalla sattuu istumaan myös Edgeworth! Pointing and shouting ensues. En malta odottaa. *u*
Niin, ja pitää muistaa ottaa "rypälemehupullo" mukaan. Wink wink, rypälemehua.....
"...Did someone say 'grape juice'?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti