keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Takapakkia lisää niin että alahuuli tutisee - eikös siihen Desuun ollut enää muutama viikko..

Ei ole varmastikaan ensimmäinen kerta, kun luistan siitä mitä edellisen merkinnän lopussa olen lupaillut tai vihjaillut. Toissapäivään asti olin jo ihan fiiliksissä hehkuttamassa kuinka Yurin bootsit etenee hienosti kenkuista kankaista huolimatta, mutta kas, nyt tekee mieli paiskata koko puku perseeseen ja hengata koko Desu normikuteissa. Kävin nimittäin käyttämässä noita kenkiä suutarilla (rikkoutuneet kannat, anyone?) joka kylmästi totesi että niitä ei voi korjata. Well, shit. En ollutkaan kuin verta ja hikeä vuodattamalla saanut toisen bootcoverin istumaan hyvin kengän päälle ja toinenkin on hyvässä vaiheessa. Pitäisikö tässä lähteä ostamaan uudet, vaillinaisiin covereihin sopivat kengät, tehdä coverit kokonaan uusiksi uusiin kenkiin (varsinkin kun sen ainoan kerran onnistuin ostamaan _juuri_sen_oikean_määrän_kangasta_ eli ylimääräistä ei jäänyt), mennä rikkinäisillä kengillä (niillä kun kuitenkin pystyy kävelemään muttei ole hauskaa eikä varmastikaan kengille mukavaa hommaa) vai mitä perkelettä.

Noh, sillä välin kun ryven epätoivossa ja yritän potkia itseäni vaikka vyön kimppuun, katsokaa vaikka näitä kuvia joita piti heittää bootcoverien ilon ja edistyksen merkintään.
Napithan ei onneksi tästä farssista kärsineet. Massatuotanto epäonnistui joten piti väsätä jokainen erikseen.
Kuusitoista nappia per kenkä eli kolmekytkaks kokonaisuudessaan. Hauska kun kaikki on ihan eri mallisia ja kokoisia assdfsg mutta nyt en jaksa välittää.
Näyttääkö se kengältä?
ITKEN.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti