sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Yksitoista, vaan ei Inazuma - tägäys, apua!

Olin jo valmistautumaan kirjoittamaan juttua siitä kuinka en ole saanut paljoa aikaiseksi suurista suunnitelmista huolimatta, mutta se saa odottaa vielä vähän aikaa; olen seurannut cossiblogeissa kulkenutta tagaushaastetta sekä odottaen että peläten, ja kävihän siinä niin että tagia tuli kahdestakin suuntaa, Sotaherralta ja Mourulta. En ikinä tahdo muistaa mitä kaikkea olen täällä blogin puolella jaaritellut, mutta koitetaas vastata jotenkuten fiksusti!


Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2.Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3.Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse vielä 11 blogaajaa jolla on alle 200 lukijaa ja haasta heidät leikkiin mukaan ja muista kertoa heille haasteesta. Vaihtoehtoisesti valitse 11 viimeksi päivittäneen blogia lukulistaltasi.


11 asiaa minusta:
1. Opiskelen tällä hetkellä leipuri-kondiittoriksi ja olen nyt ensimmäisellä työssäoppimisjaksolla. Töitä aamukolmesta yhteentoista, ihan jees kunhan siihen sai alkuun totuttua. :--D
2. Edelliseen liittyen, haluaisin kovasti jotenkin yhdistää leipomisen ja cosplayn - olenkin suunnitellut joskus cossaavani eräästä ruoka-aiheisesta sarjasta, pitäväni leipomisphotoshootin conia edeltävänä päivänä ja vieväni sitten tuotokset coniin jaettavaksi. Toivottavasti saan tämän joskus toteutettua!
3. Innostustasoni vaihtelee nollasta sataan, minkä jotkut ovat ehkä huomanneet - kun innostun jostain, en pysty melkeinpä ajattelemaankaan mitään muuta, mutta kun into lopahtaa niin se sitten menee kunnolla pohjamutiin.
4. Viime kesään mennessä olin omistanut marsuja lemmikkeinä kymmenen vuotta, kunnes viimeisin kuoli ja epävarman opiskelutilanteen takia uusia ei hankittu. Nyt on ensimmäinen kevät puoleen elämääni etten kesän ensimmäisinä lämpiminä päivinä voi napata marsua kainaloon ja mennä loikoilemaan nurmikolle se mukanani. :(
5. Olin muutaman vuoden kasvissyöjä, mutta palasin liharuokiin laiskuuden ja rahan takia. Jossain välissä haluaisin kokeilla täysvegaaniutta, vaikka en usko että se olisi kovin pysyvä ruokavalio.
6.  Haluaisin kovasti matkustaa Euroopassa, Alppiradalla, Ranskan maaseudulla, Hollannissa, Briteissä.. Tällä hetkellä ykköshaave on päästä joskus kaverin kanssa Amerikkaan erääseen coniin.
7. Piirtäminen on ollut lempipuuhiani jo pienestä pitäen, ja taidekujailu on viime vuosina ruvennut kiinnostamaan entistä enemmän. Ikuisena ristiriitana on vain myytävien juttujen sisältö, sarjat joista haluaisin myydä tavaraa ovat ikuisessa ristiriidassa niiden kanssa, jotka oikeasti myisivät. Ei tee kukkarolle hyvää jos kukaan ei osta yhtikäs mitään, vaikka kokemus olisikin mukava... (Tosin ensimmäisellä ja tällä hetkellä ainoalla myyntikerrallani voittoa tuli melkoisen hyvin, joten ei onneksi suuria paineita.)
8. Tykkään sisustamisesta ja vaatteiden suunnittelusta (piirtäessä niitä), mutta ensimmäistä pääsee harvoin tekemään. Nyt olenkin innoissani vuokrakämpän hakemisesta kesästä eteenpäin, pääsen hankkimaan huonekaluja..!
9. Suurin osa cosplaypuvuistani ajan saatossa on pelihahmoja, mikä sotii vähän epäpelaajuuteni kanssa. Tykkään pelaamisesta, mutta olen usein melko saamaton ja luovutan helposti - tällä hetkellä ei olekaan kesken kuin noin kymmenen peliä, joista osaa olen pelannut viimeksi vuosia sitten... hups. Mutta pelaamisen seuraaminen on jees, sitä onkin tullut harrastettua ehkä enemmän.
10. Suuria paljastuksia, en kamalasti välitä BBC Sherlockista, The Avengersista tai 007: Skyfallista. 
11. Käytän yleensä netissä kirjoittaessani ihan liikaa hymiöitä tai lisään jonkinlaista naurua lauseiden loppuihin, sillä pelkään jatkuvasti että minut ymmärretään väärin, jotenkin tylyksi tai negatiivisesti kritisoivaksi (´ω`;;)

>>>

Sitten annettuihin kysymyksiin!

1. Mieltä lämmittävin kommentti jonka olet puvustasi saanut?
En muista tällä hetkellä mitään erityisen sykähdyttäviä kommentteja.. Pidän kaikesta kommentoinnista ja reagoinnista pukuun mitä olen tähän mennessä saanut! Tai ehkä parhaat on ollut kommentit Malikin partaan.
 
2. Oletko koskaan katunut sitä, että aloitit cosplayn?
Kyllä sitä joskus on tullut ajateltua noin, etenkin silloin kun motivaatio on nollassa ja pitäisi tehdä ryhmään pukua. Silloin kun on pakko vain jatkaa ompelua vaikka ei fyysisesti tai henkisesti kestäisi sitä saa kyllä toisinaan katumaan aika pahasti.;;;

3. "Massacossi" vai harvinaistakin harvinaisempi hahmo, kumman valitsisit mieluummin (olettaen että kyseessä olisi molemmissa tapauksissa yhtä rakas hahmo)?
Harvinaisempi hahmo, sillä on hieno tunne kun joku sitten tunnistaa! Ja tätä on tullut muutenkin harrastettua tekemällä kasapäin ei-niin-tunnettuja hahmoja. 
 
4. Mikä on suurin haaveesi cosplayn saralla -- onko se kisan voitto, lempihahmon cossaaminen vai jokin muu?
Ehkä se suurin saavutus, minkä joskus haluaisin tavoittaa, on hall cosplay -kisaan pääseminen - kisassa sijoittuminen on myös yksi haaveita, mutta kun sinut valitaan puvun perusteella mukaan sen sijaan että itse olisit osallistunut, tarkoittaa ainakin itselleni sitä että nyt on tosi hyvin onnistuttu.

5. Puvunteon inhottavin vaihe, jonka pariin joudut kuitenkin palaamaan tämän tästä?
Sanoisin että kaavoittaminen. Ei se inhottavaa ole, mutta usein se on kohta minkä kanssa takkuaa syystä tai toisesta eniten.

6. Oletko cossannut omia hahmojasi? Jos olet, miksi näin ja miltä se tuntui? Jos et, miksi ei?
Kyllä, ensimmäisessä Desuconissa melko randomisti heittämällä (väärät hiukset jne jne.) sillä kaveri oli tehnyt omasta hahmostaan kunnon puvun ja heitettiin vitsiä jos vetäisin sitten niskaan kanssa oman hahmon puvun. Oli aika rentoa, ihan kuin kasuaalivaatteissa olisi kulkenut, eikä tuntunut mitenkään erikoiselta.

7. Onko sinulla lempitapahtumaa? Jos on, mikä se on ja miksi?
En osaa nimetä yhtä suosikkia, sillä jokaisessa on oma viehätyksensä. Desut ovat.. noh, Desuja, Sibbetalo on mukava ja ohjelmaa yleensä riittää yli tarpeiden. Bakaconeissa on ollut mukavinta vain hengata (joko ympäriinsä tai taidekujalla), harmi että tämänvuotinen peruuntui vaikka en olisi sinne päässytkään.
Viime vuoden Animecon jätti erittäin hyvän tuntuman, sillä se oli kokonaan itselleni uusi; Kuopiossa en muista juuri käyneeni ja tapasin siellä eniten tuttuja ja tein uusia tuttavuuksia ehkä enemmän kuin missään aiemmassa conissa. Odotankin innolla tämänvuotista Animeconia! Ja CosplayGaala on myös ollut aina mieleeni, sillä sen ohjelma on sopinut hyvin Glorian tiloihin (ei useampaa päällekkäistä ohjelmaa jne.) ja olen viihtynyt joka kerralla.

8. Onko jotain mikä kaihertaa mieltäsi Suomen cosplayskenessä?
Ainakaan mitään huomattavaa kaiherrusta en ole huomannut? En edes ole itse törmännyt naamakkain minkään suurien netissä puhuttujen skenen ongelmakohtien, kuten pusupiirien tai ""elitistien"" kanssa. Olen omalta kohdaltani melko lailla tyytyväinen.

9. Listaa kolme lempipukuasi.
Ensimmäisenä Shinou, sillä suunnitellun mukaisesti siinä on vähän erilaiset materiaalit kuin yleensä ja se näyttää ainakin omasta mielestäni fiinimmältä ja "aateliselta", kuten kuninkaalle sopiikin. Ja karva. ♥ Toisena Morgiana, sillä vaikka se ei kovin hyvin päälleni sovikaan, sen tekeminen oli simppeliä ja käyttömukavuus on aivan omaa luokkaansa, mitä nyt conissa kantapäähän saatu tikku oli siellä vielä viikon conin jälkeenkin. Kolmanneksi nousee varmaan Phoenix, sillä se on ollut ompeluteknisesti ehkä vaikein pukuni, ja ensimmäinen puvun takki + suorat housut jotka ompelin. Istuvuus ei ole tässäkään ihan nappiin, mutta muuten pidän puvusta melko lailla, mikä näkyy ehkä siinä että se on myös useimmin käytetty puvuistani. Ja se varmaan saa ainakin vielä yhden käyttökerran uuden GS5:n myötä...!

10. Mitä arvelet, pukeudutko hassuihin asuihin vielä päälle kolmekymppisenäkin?
Luultavasti kyllä. Hankala sanoa varmasti tulevasta, mutta sen perusteella, miten pitkä tulevien cossieni lista on, pukuilen varmaan vielä eläkkeelläkin.

11. Lempiperuukkisi ja miksi? 
Tobitaka. Ehdottomasti. Tekeminen oli uutta ja haastavaa, mutta erittäin mukavaa, ja lopputulos on pienestä alkuperäiseen eroavuudestaan huolimatta osunut aika nappiin.

>>

1. Miksi cosplayaat?
..Erittäin hyvä kysymys. :--D Pukujen suunnittelu on kivaa, ompeleminen on kivaa, puvuissa hengaaminen ja niiden kuvaaminen on kivaa, joten kai ihan vain siksi että se on hauskaa hommaa?

2. Jos saisit rajattoman budjetin ja taidot, minkä cossin tekisit?

Oikean kokoisen, kunnon laadukkaasta karvakankaasta tehdyn Appan. Se olisi kunnon ryhmäcosplayta, kun sisällä olisi monta henkeä samaan tapaan kuin esimerkiksi Kiinasta tutuissa lohikäärmeissä.
Yip yip! On se oikeasti pikkuisen tosta pienempi, mitä animaattorit on säätänyt..

3. Unelma peruukki?

Mikä nyt ensimmäisenä tulee mieleen..
Sani/Sunny Torikosta. ;_;

4. Minkälaisia hahmoja suosit cosseinasi?

En ole tietoisesti suosinut minkäänlaisia, mutta kyllä noissa huomaa jonkinlaisen kaavan; rennot/rennohkot mieshahmot. Hahmovalinnat osuvat useimmiten itselleni mieluisiin hahmoihin.

5. Minkälainen hahmo olisi semmoinen, mitä et missään tapauksessa cossaisi.

Luultavasti sellainen, jonka asu olisi selkeästi liian vaikea tehdä omiin taitoihini nähden, tai sellainen jota en yksinkertaisesti voi sietää. ..tosin jälkimmäisiä hahmoja ei vielä taida juurikaan olla, mutta joka tapauksessa. Lisäksi myös hyvin niukat puvut, itsetuntoni ei ole tarpeeksi kohdallaan sellaisiin.

6. Lempi vuodenaika?

Kevät. Rakastan sitä kun sää lämpenee, luonto rupeaa vihertymään ja hiekoitus pölyää.

7. Jos saisit minkä tahansa eläimen lemmikiksi, minkä valitsisit?

Marsu! Koirasta olen haaveillut monia vuosia,  mutta elämäntilanne huomioon ottaen ottaisin paljon mielummin marsun. On kovasti ikävä edesmenneitä karvaperunoita ;_;

8. Lempi materiaalisi?

Materiaali..? Kankaissa varmaan tekoturkis/karvakangas, heheh~♥

9. Mihin maahan menisit coniin jos pääsisit sinne ilmaiseksi?

Amerikkaan! Olen iskenyt silmäni erääseen coniin siellä, maisemat ja rakennukset tapahtuma-alueella ovat tajuttoman upeita, ja muutama amerikkalainen tuttu olisi myös samalla tavattavissa. Vaihtoehtoisesti myös Englanti ja Kanada olisi tosi jees!

10. Lempi hedelmä?

Klementiini, etenkin joulun alla kun ne ovat makeimmillaan!

11. Minkä vuoksi olisit valmis myymään sielusi saatanalle? 

Olkoot kuinka kliseistä tahansa, mutta sen vuoksi että läheisilläni olisi hyvä olla. Anna tulla, Kyuubei!

>

Pahoittelen, mutta en taida tägätä nyt ketään. Suurin osa seuraamistani blogeista on jo tehnyt tämän, ja tuntuu että vain vaivaan ihmisiä jos isken niille tällaista tehtäväksi. ":D" Piiloudun kivenkoloon shamecubettamaan, kiittimoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti