maanantai 18. helmikuuta 2013

Ihmisiä ja kuminaamailua - Frostbite, otto kaksi


Voisin melkein heti alkuun sanoa, että viikonloppuna oli yksi ehkä parhaista coneista kokonaisuutta katsoen: matkajärjestelyt toimivat, aikataulut pitivät, ohjelma oli pääasiassa laadukasta, kaikki meni nappiin eikä cosplay aiheuttanut tuskaa ja kärsimystä. Sillä hetkellä, kun Tales -luennolla pitäjä mainitsi että paikalla taisi olla joku Yuri-cossaaja teki mieli taikoa jostain peruukki ja iskeä se päähäni, mutta loppujen lopuksi olen tyytyväinen että en koko pukua laittanut päälle sen kunnosta johtuen; esimerkiksi vyö oli aika kurjassa kunnossa enkä olisi pukua muussakaan tapauksessa varmaan kuvannut.

Hörrdörr lauantaina..
Ja paikalla oli ihmisiä, paljon ihania ihmisiä! Olin etukäteen sopinut tapaavani/moikkaavani useamman henkilön kanssa kuin yleensä, ja päädyin todellisuudessa kohtaamaan vielä enemmän. Onnistuin olemaan suht rohkeana alkuviikon sosiaalisuuspaniikista huolimatta, vaikka joitakin henkilöitä tunnistin mutta en uskaltanut käydä moikkaamassa...  Mut hei, kaikkea ei yhdellä kertaa pysty, ehkä taas kesällä uskallan enemmän.

..ja kirakira sunnuntaina.
Ohjelmassa tuli käytyä melko samassa suhteessa kuin hengailtua muuten vain. Pääasiassa ohjelma oli erittäin mielenkiintoista ja olisi toivonnut luentojen vain jatkuvan, vain yhden kohdalla tuntui aihe poikkeavan ohjelmakuvauksesta jonkin verran ja ohjelman tyyli ei ollut ihan itselleni se parhain. Ohjelmat alkoivat ajallaan, ja mitä pääsi siskon epävirallisena avustajana kurkistamaan ohjelmanpitäjän menoa luennon alkua odotellessa, vaikuttivat vänkärit mukavilta ja osaavilta. Tämä oli omalta osaltani kiva kurkkaus, sillä tulen myöhemmin pitämään itsekin puheohjelmaa..!

En nyt muista mitä muuta ajattelin kirjoittaa conista, mutta ehkä se ei ollut mitään tärkeää. Järjestelyt toimivat, meno oli muikeaa ja niin edespäin. Kiitos conista, matka jatkuu!

(Kuvat ovat ottaneet Mirco (tai Dami? en muista enää) ja Shin, minusta on conissa otettuja kuvia ehkä tasan viisi ja vain kaksi suht normaaleja. Mistä mä keksin tämän kuminaamailun kamera edessä, pitää lopettaa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti